28. marras, 2011

28.11.2011

    Kävin Tennispalatsissa katsomassa Gallen-Kallelan näyttelyn. Jaana ei päässyt mukaan, kun jalka oli klenkka. Lupasin mennä toisen kerran Jaanan kanssa.

  Etukäteen mietitytti, miten kansallisromantiikka sopii tennispalatsin moderniin tyyliin. Yleensä samassa tilassa pidetyt näyttelyt ovat käsitelleet valokuvia, sarjakuvia tai modernismia. Ja muistan vielä hyvin senkin päivän, kun Pekka Säilä ja Ilie Nastase pelasivat tennistä puumailoilla vihreän veran päällä. Kuitenkin muistot ovat muistoja, nyt on toisenlainen meininki. Mielestäni näyttely oli rakennettu hyvin, eikä tila ollut mikään este tunteiden palolle.

  Eniten odotin näkeväni "Keitele-taulun", enkä pettynyt. Kaikki järvien rannoista ja rinteistä kertovat taulut ilahduttivat ilmaisullaan ja valon leikillä. Eniten yllätti "Rakastavaiset-taulu", jota en ainakaan muista aikaisemmin nähneeni, tai sitten vain vanhuus tekee kepposet.

 Näyttely oli hyvä tapa viettää lauantai päivää, kun olin lukenut jo Punaisen Myllyn loppuun. Kirja loppui maailman kauneimpaan sanaan.

Kuva: Rudolf Ahonius